Äiti vapaalla.

Mitä tapahtuu, kun äiti jätetään ihan heitteille? Kun mies ja lapset jatkavat ihanaa mökkielämää, ja äiti joutuu palaamaan kaupunkiin töitä tekemään rentouttavan viikonlopun jälkeen.

Äiti on aluksi vähän paniikissa. Miksi täällä on näin hiljaista!? Huulilta jo melkein karkaa tuttu lause: "mitä siellä oikein puuhataan, kun on noin hiljaist...---" Ainiin.

Sängyt on edelleen pedattuina, pehmolelut päällä siistissä rivissä.

Äiti käy nukkumaan ja pyörii koko yön levottomana. Tärkein puuttuu. Tämän kodin sielu. Se sielu tuhisee tyytyväistä unta monen kilometrin päässä. Sielu, perhe.

Aamulla äiti herää railakkaasti pommiin nukkuneena ja kiittää hiljaa mielessään, ettei sielu ole täällä just nyt jaloissa pyörimässä ja päiväkotiin matkaa tekemässä. Äiti käyttää koiran pikapissalla, hyppää autoon ja kaahaa ihan rajotusten mukaan ajelee töihin.

Sitten äiti pääsee töistä. Se käy kaupassa ja ostaa vain itselleen ruokaa.

 Sen tekee mieli mozzarellasalaattia pestokanalla.

Se ostaa myös kissanhiekkaa. Eikö kaikkien yksin asuvien naisten kuuluu ostaa kissanhiekkaa? Paitsi, ettei sillä ole edes kissaa, vaan kani. Kani, joka on vanhempi kuin aika ja käytöksensä perusteella itse Saatanan isoisä.

Sitten se shoppaa. Automaattisesti se kävelee lastenosastolle, mutta lähteekin mokan tajuttuaan mairea hymy naamalla naistenosastolle. Tosiaan, sehän onkin nainen, eikä vain Äiti.

Oikeasti se osti helvetisti enemmän tavaraa, mutta kuvas vaan nää.

Kun shoppailuhimot on tyydytetty, se ottaa koiran mukaan ja painelee 5km metsäkävelylenkille, eikä tunne lenkin aikana sekuntiakaan huonoa omaatuntoa pitkästä lenkistä. Kotona ei ole ketään odottamassa ja yhtäkkiä se ajatus ei aiheutakkaan enää samanlaista ahdistusta kuin edellisenä päivänä.

Kotona se katsoo siivouskaappiin ja luo arvostelevan katseen imuria kohti. Mielenosoituksellisesti se paiskaa kaapin oven kiinni ja sen sijaan avaakin viinipullon ja kaataa puoli lasia viiniä. Siivota kerkee myöhemminkin.

Hetken päästä se kipittää yläkertaan ja laittaa koneellisen pyykkiä pyörimään. Onhan se kumminkin myös Äiti. 

Damn you IKEA!

Ikea on kaksiteräinen miekka. Siinä missä ne näppärät svenssonit näpertää edullisia ja mun mielestä kivan näkösiä huonekaluja niin osaa ne perkeleet tehdä petollisen hyviä suklaakeksejäkin. Ja ei, en ostanut näitä itse vaan ne jäivät viikonlopun mässäysinfernosta yli kun mummit ja mammat olivat kyläilemässä.

Kesäntoivotukset.

Lienee tarpeetonta mainita, että pullasorsa sai niskalenkin kun asiakas antoi juhannuslahjuksina tällaisen:

Herkuttoman tuho.

Mun herkuton koki pahan kolauksen viikonloppuna kun juhlistettiin tyttären kaksivuotista taivalta. Herkkuperseenä kirmasin kauppaan sokerinkiilto silmissä mitä mahtavin tekosyy mielessä; Syntymäpäiväkakku.

Pitäähän sitä nyt synttäreille leipoa ja leipomistahan meikämuija rakastaa! Muuten pidettiin tarjoilut aika minimissä, koska aikasemmilta vuosilta sitä ruokaa on jäänyt niin paljon yli, että oon sillä kasvattanut persettä vielä viikon verran synttäreiden jälkeenkin. Siispä viisastuneena panostin tällä kertaa vain kahteen kakkuun ja pikkunaposteltavaan ja oli ihan oikea päätös. Toisesta kakusta jäi pieni slaissi joka oli kuin palanen taivasta naapureiden grilli-illasta seuranneen aamun oloihin. Vaikka juomiset pidin minimissä, niin myöhään valvominen plus koko päivän synttärihumu väsytti ihan perkeleesti.

Tämä viikko on ollut taas ruotuun palaamista. Saa aika tarkasti nyt pysyä ruokavaliossa tämän viikon, koska juhannus on ihan nurkan takana enkä todellakaan aijo järsiä jotain selleriä kun muut vetelee grillimättöä. Jos siis syön nyt tän viikon taas fiksusti, niin voin melkein hyvällä omalla tunnolla kasvattaa viikonlopuks saparon ja kärsän.

Oli tässä viikossa rehellisyyden nimissä yks lipeeminen. En löytänyt kaupasta proteiinipatukkahyllyä ni jouduin ostaa salmiakkirasian. Mitäs piilottivat patukat saatana.

Ainiin ja ostin tänään kokeilumielessä jotain kummallista mansikkaraejuustoa. Jos arvostatte makunystyröitänne, niin jättäkää tämä purkki suosiolla hyllyyn ja sitä Ehrmannia nassuun vaan.

Kieroutuneet ruotsalaiset yritti myrkyttää mut.

Vertailukohta.

Eilinen meni edelleen tiukassa kurissa. Sovelsin nerokkaan nakkisalaatin:

Siinä siis jäävuorisalaattia, parsakaalia, aur.kuiv tomaattia, raejuustoa, tomaattia, puolikas avocado ja krhm...nakkeja. Lapsille tein nakkipataa ja oma salaatti kaipasi jotain lihaisaa. Joten. Siksi.

Aamupalaksi edelleen sitä tuttua smoothieta. Tässä ainekset ja tällä kertaa mukaan muistui myös ne kaurahiutaleet.

Tässä koko setti menossa mukana. Proteiinijauheen sheikkailen duunissa tohon smoothietörppöön, ettei tarvii mukana kuljetella turhia kippoja.


Eilen oli kovasti suunnitelmissa käydä rykäsemässä pieni viiden kilsan iltalenkki juosten, mutta kaverin pieni vastasyntynyt tyttö herätti unessa olleet neulomishimot ja lenkki sai luvan odottaa.

Hiiripipa lähti lämmittämään pienen päätä. Mulla on kuopus tehnyt tehtävänsä, eikä pienintäkään vauvakuumeen poikasta herännyt pientä nyyttiä nuuskutellessa. Se maaginen vauvantuoksukaan ei tehnyt tehtäväänsä. Musta on tullut immuuni ja aijon keskittyä tästä edespäin ainoastaan tämän eturepun pienentämiseen enkä kasvatteluun.

Tässä sitä etureppua edestä, sivulta ja takaa. Etukäteispahoittelut naamasensuurin räikeästä väärinkäytöstä. Hymy olis ollu ihan liikaa vaadittu.

Siinä sitä työnsarkaa sitten riittää. Toistaiseksi muutosta haetaan ruokavaliolla ja kotona lihaskuntotreenillä eli punnerukset, vatsat, kyykyt, haba ja ojentajat painoilla. Ja tietty se yks leuka, jota tässä koitan punnertaa huijaamatta. Pääsen sen leuan tai kaksikin jo, mutta en niin, että olis kädet suorana roikkuen tangosta.

On tässä karkkilakkoa koeteltukkin, kun laukun pohjalta löytyi tällainen pieni palanen taivasta. Sydän itkien laitoin sen kaappiin ylähyllylle pois silmistä, kun olin ensin tarjonnut lapsille jälkkäriksi muutamat. Koville ottaa, mutta tiiän, että jo parin viikon päästä alkaa olla sokerikoukku voitettu. Mut sillä välin aijon vaikeroida ja valittaa.

Herkuttomalla.

Piti alottaa tämä viikko jo maanantaista lähtien natsikurilla, mutta pullasorsa käski syömään asiakkaan tarjoamat konvehdit. Kolme kappaletta. Muuten ne olis sulanu taskuun, ja hei vaan kolme, ja nehän oli ihan pieniä ja viimenen ateria ennen kuolemaan-- öh eiku herkkuttomaan tuomitsemista. Pullasorsa on ovela pikku paskiainen.

Tämä päivä onkin sitten sujunut täydellisessä ruodussa. Mulla ilmeisesti sittenkin on joku selkärangan tynkä tuolla laardikerroksen alla. Pienen uhkapaikan teki asiakas tarjomalla suklaata (MIKS AINA SUKLAATA!! MUN KRYPTONIITTIÄ!!) mutta ovelasti tukin pullasorsan turvan ja syötin suklaat työkaverille.

Tässä kuvina päivän syömiset:

Aamupalana smoothie. Eli purkki rahkaa, valmis smoothie-sekotus pakkasesta, tilkka hunajaa ja maitoa. Tänä aamuna unohtu kaurahiutaleet, mut huomenna skarppaan. Muumitermarissa aamukahvi  On The Road, koska on sula mahdottomuus saada omat vaatteet päälle, lapset tarhaan ja aamupala syötyä kotona. Mieluummin juon aamukahvin matkalla, kuin tajuan lähteneeni himasta kiireessä perse paljaana, mutta maha täynnä.

Lounas. Protskupirtelö ja banaani. Tässä kohtaa pullasorsa kirkui huutavaa vääryyttä, MISSÄ KARJALANPPIIRAKAT??! Turpa kii, tyydy pirtelöön!

 Välkkärinä pari nektariinia. Oikeesti söin kolme, mut kuvasin vaan kaks kun se oli alkuperänen suunnitelma. Plan B oli syödä vielä yks. Kun ne oli just täydellisen hyviä.

 Kahvia

 Päivällissalaatti. Messissä jääsalaattia, raakaa parsakaalia, tomaattia, avocado ja raejuustoa. Mausteena timjamia, ripaus suolaa, mustapippuria ja loraus rypsiöljyä.

 Ruisleipä.

Sitä rahkaa. Aina vaan rahkaa.

Kuvaamatta jäi miehen tekemä iltapala, eli munakasta parilla nakilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja jalapenoilla. Oli törkyhyvää. Mutta mussutin sitä tätä postausta tehdessä joten kuvaa ette saa.

Tällä tavoin olis tarkotus tässä nyt pidempi väli syödä, kunnes alkaa makeanhimo olla taltutettu ja normaali ateriarytmi saavutettu.

Sain kehuja laihtumisesta isän vaimolta. Ei olla nähty sitten tammikuun, kun oli n.10 kg lihavampi. Kehut tuntuu aina kivoilta, mutta tällä kertaa hyvää mieltä vähän vaimensi se fakta, että oon lihonu pari kiloa toukokuun aikana. Harmittaa, mut omaa syytä se vain on. Jospa olis kesän lopulla viis kiloa kevyempi ja sais yhden leuan vedettyä. Vielä se leuka antaa itseään odottaa, mut viis kiloa kevyempi perse on helpompi punnertaa tangolle.

Huomenna samalla setillä noin suurinpiirtein. Ja tästä vaakalukemasta vielä viitisen kiloa pois.

Katumusharjotuksia.

Nonni niinhän siinä käy, että minkä suuhunsa lappaa sen takamuksestaan löytää. Paino koittaa jojoilla takaisin 63 kiloon tällä mun loistavalla ruokavaliolla joka koostuu lähinnä herkuista.

Tämän päivän jätskimorkkista lepyttelin pesemällä kämpän ikkunat. Siihen vielä päälle perus iltalihaskuntotreenit. Viikko sit alotin punnerrukset kolmella punnerruksella ja nyt niitä menee jo kakstoista. Miesten tyyliin siis.

Mulla on melko aktiivinen työ, teen kotisiivoushommia eli perseellään istuminen ei kuulu mun päiväohjelmaan. Kotonakaan en osaa rauhottua istumaan kun vasta illalla lasten mentyä nukkumaan. Päivän aktiivisuus pelasta mut täysin holtittomalta pullataikinapaisumiselta joka mua muuten uhkais tällä nerokkaalla ruokavaliolla.

Mieheltä pöllitty käsipaino on ollu joka iltasessa käytössä ja tässä kuva mun ihan ite kasvatetusta muskelista. Iha tajuton pala, eiku nakkikiskalle pullistelee!

Wau!

Ootteko kuulleet siitä uudesta päärynäjätskipuikko -dieetistä?!? Wau!!

Ei se mitään. Emmäkään.

Ai mikä lakko? Missä?

Mikä näissä lepposissa sunnutaipäivissä on? Sillon kroppa kaipaa herkkuja ja kyllä se pullasorsa aina jonkun syyn löytää.

On helvetin vaikeeta päästä eroon vanhoista tavoista. Kun perheen kesken makoillaan auki levitetyllä sohvalla ja mussutetaan suklaata/turkkareita/sipsiä/suolatikkuja ja ollaan vaan niin onnellisen pörrösiä ihanasta pienestä perheestä.

Onneks näitä onnellisuuskohtauksia ei nyt ihan joka ilta enää nykyään oo vaan herkuttelu rajottuu tähän sunnuntaihin. Onhan sekin jo jotain.

Notkahdus eteenpäin.

Varmaan jokainen laihduttaja jossain välissä vittuuntuu siihen, että paino jää junnaamaan. Mulla se maaginen luku on ollut 63,5 kiloa. Siinä kärvisteltiin useampi viikko. Luovutin jo koko laihdutuksen suhteen. Olkoot, mä olen ikuisesti pullasorsa enkä näytä hyvältä missään vaatteissa puhumattakaan sitten ilman vaatteita.

Sitten kävi notkahdus. Ensin vaaka alkoi näyttää 62,5 kiloa ja samalla huomasin mahtuvani shorteihin AEL (ajalta ennen lapsia) ja tänää vaaka hemmotteli mua vuelä kivemmalla lukemalla. 61,7!! Pienen pieni intotärinätuuletus. Matkaa on vielä se melkein kaks kiloa, mutta uutta motivaatiota kasaantui just kilokaupalla menetettyjen tilalle!

Syömiset on ollu melkein järkeviä. Paljon parsakaalia, avocadoa, kasviksia ja sitten yks pikku omenapiirakka. Syytän tästä tota syksyistä keliä. Pitäähän syksyllä nyt omenapiirakkaa saada. Pullasorsan puhetta, mutta kyllä se sorsa taas rahkalla hiljenee saatana.

Tällä viikolla oon pyöräilly duuniin ja himaan ke ja pe. Tein kusetuskeittoa (eli kasvissosekeittoa) keittorajoitteisen esikoisen takia. Voi kirkkain silmin valehdella, että "eeei kulta, ei siinä keitossa mitään porkkanaa/perunaa/bataattia/lanttua oo. Ihan on vaan kanakeittoa, syö pois poikaseni". Oli kyllä hyvää, täytyis tehä useamminkin.

Varastin myös miehen käsipainon omiin itsekkäisiin käyttötarkoituksiini ja oon rääkänny mun onnettomia haboja sillä. Vatsalihakset ja punnerrukset on palannu iltapuuhiin ja leuanvetotreenit jatkuu. Kohta mä sen yhden leuan saan. Nyt jo menee seisaalteen yks, vielä pitäos saada koko painolla roikkuen.

Nyt älä paino jumahda, ettei tää hyvä buugi taas katoo!

Sokerivierotusta.

Tästä päivästä alkoi taas se vanha kunnon karkkilakko. Jäätelöt, keksit, namit, pullat. Kaikki pois.

Kesällä on ihan eniten perseestä olla lihava. On kuuma niin olisi kiva olla ohuissa kesämekoissa. Joka kulmalla on jäätelökioskeja. Houkutuksia. Vaan ei auta itkupotkut, nyt se on skarpattava ja palattava raiteille. Tammikuusta oon jo onnistunut painoa pudottamaan 72 kilosta tämän päivän 63,5 kiloon. Ei siis lainkaan mikään huono suoritus, mutta vaikeinta tässä on nyt estää sitä jojoa ponnahtamasta takaisin käteen. Nyt sen jojon naru poikki ja elämäntavat loppuelämäksi uusiksi.

Meillä on paljon ylipainoa suvussa äidin puolella. Papalla on diabetes vielä sen lisäksi. En voi siis pitää itsestään selvyytenä, että oma elämä olisi pitkä ja terve, jos en nyt tee jotain sen eteen. Ylipainon mukana tulee paitsi ne päänsisäiset ongelmat, myös terveysongelmat. Oon oman äidin kohdalla nähnyt jo mihin se johtaa. Jatkuva väsymys, tyytymättömyys, vatsaongelmat. Noin ihan vaan pari mainitakseni.

Sokeri saa siis jäädä. Ja liikuntaa on taas lisättävä. Tänään lähdettiin koko porukka kävelylle.

Kivan raikas ilma eikä aurinkokaan porottanut.

Otettiin vinttikoiran kans juoksuskaba. Melkeen voitin.

Aarnimetsään matkalla.

Välillä vähän lepiä.

Ulkoilu perheen kesken on ihan parasta. Mulla on usein reissuilla Manduca mukana, johon pääsee pienimmat lepäämään välillä jos alkaa askel painaa, mut jopa toi pienin tahtoo kävellä ennemmin ku istua kyydissä. Mä tietty haluisin, et joku istuu Manducassa ni saisin samalla tehokkaampaa kävelytreeniä. Mokomat ipanat ku on niin reippaita.

Reissun jälkeen suhasin vielä 10 kilsaa pyörällä kaupoille, mun ihana kamala munamankelini.

Makeanhimoon söin Ehrmannin maitorahkan. MMMM, kylläpä lähti sokerinhimot. NOT.

Rv 15!

rv 15 <3

<3 <3 <3

NO EI NY KAI!!!

Mut vois olla, ihan kammottava paisumus tossa eturepussa, tai rinkkahan toi alkaa jumalauta kohta olee! Helvetillinen menkkaturbo maustettuna pussillisella suklaakuorrutettuja pähkinöitä. Sen siitä saa kun iskee Exotic Cornerin tuotteet mehevään alennukseen ja menkkasyöppö muija sattuu kohdalle onnesta soikeena.

Nyt joku roti tähän touhuun taas. Mulla toi hormonaalinen kierto säätelee turhankin vahvasti ruokavalion terveellisyyttä. Viikon verran kuukaudesta tulee syötyä vaikka lasten lauantaikarkit jos silmä välttää.

Mulla toimii aivot muutenkin taas ihan liikaa sokerilla. Tiiän, että se vaatii vaan sen kaks viikkoa ilman turhaa sokeria, niin pääsen taas riippuvaisuudesta irti. Pitäis olla pullasorsille omia vierotusklinikoita. Annettais vaan sokerinkorvaushoitona Steviaa ja käytäs 12 askeleen ohjelmaa läpi riippuvaisuuden voittamiseks.

Mut oikeesti, ei oo siistiä näyttää tältä. Naamakin kukkii niinku tytön raskausaikana. Kaikki raskausajan "ihanuudet" ilman et on raskaana. Kui hienoo.

Uusi nimi blogille.

Reidet pienenivät tässä touhutessa sen verran, etteivät enää jatkuvasti osu toisiinsa joten blogi kaipasti kipeästi uutta nimeä. Karkkilakko nimittäin uhkaa nyt meikäläistä, sillä kivasti alkuun saatu painonpudotusprojekti meinaa mennä päin persettä kesän ja herkkujen myötä.

Lapset halus jätskiautolta jäätelöä. Kaks pakettia. Joopa joo, lapsetpa lapset. Ne ei edes syö turkkareita, joten voi harmi kun mulle jäikin syötäväks laatikollinen turkinpippuripuikkoja.

Oi oi

Poika tarvitsi metsäretkelle keksin jälkkäriks. Niitä kun tuppaa saamaan ainoostaan paketeissa. Pojalle yks keksi mukaan, äidille loput aamukahvin kanssa.

Miten tää nyt taas uhkaa mennä tähän. Paino alkoi lähentelemään sitä 62 kiloa. Nyt se on jo siellä 64 taas ja ihan omaa syytäni on.

Lenkit saattaa tässä jäädä vähän vähille myös. Liian pienissä lenkkareissa juoksentelu kostautuu ja nyt toinen varpaankynsi on vaarassa irrota kokonaan. JES!

Ainoo pelastaja tässä konkurssissa on toi uskollinen pyörä jolla suhailen päivässä 8 kilsaa työmatkoja. Ja käytiin lasten kanssa Haltialassa kävelyllä niin, että mulla oli Manducassa joko 10 tai 15 kiloa, lapsesta riippuen. Ei se silti mitään pelasta. Kaikki on pilalla ja mä oon ikuisesti läski. Bwäää.

 Sori rakeisesta kännykuvasta, mut varmaan kuvan idean tajuutte. Varpaat.

Äitienpäivä

... Mikä ihana tekosyy!

Kävelymaratooni.

Eiks lapsimessuilla kävelyä voi laskee jo maratooniks? Käveltiin varmaan kuus tuntia ristiin rastiin.

Tosin kolme vuotias poika käveli, pomppi, juoksi ja kiipeili ihan saman matkan marisematta.

Mentiin hurjan lujaa tollasella, mun on saatava samanlainen!! Ihan loistava!!

Ja koska ilmeisesti ollaan jotain masokisteja, niin lähdettiin vielä tunniks messumaratoonin jälkeen Kisahallille riehumaan. Normaalisti käyn siis kisiksellä ihan ilman lapsia, salin puolella treenaamassa, mut tällä kertaa oli sitten lapset mukana ja menokin oli sen mukasta. Pojalla kuhmu päässä kai vartti saapumisen jälkeen ja likka jatkuvasti nurin jarrusukista huolimatta.

Vauhdin hurmaa.

Ihan selkeesti tulee tyttö äitiinsä!

Ja jottei nyt totuus unohtuisi:

Messuilta saa metrilakua! Josta ei oo enää senttiäkään jäljellä.