Varmaan jokainen laihduttaja jossain välissä vittuuntuu siihen, että paino jää junnaamaan. Mulla se maaginen luku on ollut 63,5 kiloa. Siinä kärvisteltiin useampi viikko. Luovutin jo koko laihdutuksen suhteen. Olkoot, mä olen ikuisesti pullasorsa enkä näytä hyvältä missään vaatteissa puhumattakaan sitten ilman vaatteita.
Sitten kävi notkahdus. Ensin vaaka alkoi näyttää 62,5 kiloa ja samalla huomasin mahtuvani shorteihin AEL (ajalta ennen lapsia) ja tänää vaaka hemmotteli mua vuelä kivemmalla lukemalla. 61,7!! Pienen pieni intotärinätuuletus. Matkaa on vielä se melkein kaks kiloa, mutta uutta motivaatiota kasaantui just kilokaupalla menetettyjen tilalle!
Syömiset on ollu melkein järkeviä. Paljon parsakaalia, avocadoa, kasviksia ja sitten yks pikku omenapiirakka. Syytän tästä tota syksyistä keliä. Pitäähän syksyllä nyt omenapiirakkaa saada. Pullasorsan puhetta, mutta kyllä se sorsa taas rahkalla hiljenee saatana.
Tällä viikolla oon pyöräilly duuniin ja himaan ke ja pe. Tein kusetuskeittoa (eli kasvissosekeittoa) keittorajoitteisen esikoisen takia. Voi kirkkain silmin valehdella, että "eeei kulta, ei siinä keitossa mitään porkkanaa/perunaa/bataattia/lanttua oo. Ihan on vaan kanakeittoa, syö pois poikaseni". Oli kyllä hyvää, täytyis tehä useamminkin.
Varastin myös miehen käsipainon omiin itsekkäisiin käyttötarkoituksiini ja oon rääkänny mun onnettomia haboja sillä. Vatsalihakset ja punnerrukset on palannu iltapuuhiin ja leuanvetotreenit jatkuu. Kohta mä sen yhden leuan saan. Nyt jo menee seisaalteen yks, vielä pitäos saada koko painolla roikkuen.
Nyt älä paino jumahda, ettei tää hyvä buugi taas katoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti