Katumusharjotuksia.

Nonni niinhän siinä käy, että minkä suuhunsa lappaa sen takamuksestaan löytää. Paino koittaa jojoilla takaisin 63 kiloon tällä mun loistavalla ruokavaliolla joka koostuu lähinnä herkuista.

Tämän päivän jätskimorkkista lepyttelin pesemällä kämpän ikkunat. Siihen vielä päälle perus iltalihaskuntotreenit. Viikko sit alotin punnerrukset kolmella punnerruksella ja nyt niitä menee jo kakstoista. Miesten tyyliin siis.

Mulla on melko aktiivinen työ, teen kotisiivoushommia eli perseellään istuminen ei kuulu mun päiväohjelmaan. Kotonakaan en osaa rauhottua istumaan kun vasta illalla lasten mentyä nukkumaan. Päivän aktiivisuus pelasta mut täysin holtittomalta pullataikinapaisumiselta joka mua muuten uhkais tällä nerokkaalla ruokavaliolla.

Mieheltä pöllitty käsipaino on ollu joka iltasessa käytössä ja tässä kuva mun ihan ite kasvatetusta muskelista. Iha tajuton pala, eiku nakkikiskalle pullistelee!

Wau!

Ootteko kuulleet siitä uudesta päärynäjätskipuikko -dieetistä?!? Wau!!

Ei se mitään. Emmäkään.

Ai mikä lakko? Missä?

Mikä näissä lepposissa sunnutaipäivissä on? Sillon kroppa kaipaa herkkuja ja kyllä se pullasorsa aina jonkun syyn löytää.

On helvetin vaikeeta päästä eroon vanhoista tavoista. Kun perheen kesken makoillaan auki levitetyllä sohvalla ja mussutetaan suklaata/turkkareita/sipsiä/suolatikkuja ja ollaan vaan niin onnellisen pörrösiä ihanasta pienestä perheestä.

Onneks näitä onnellisuuskohtauksia ei nyt ihan joka ilta enää nykyään oo vaan herkuttelu rajottuu tähän sunnuntaihin. Onhan sekin jo jotain.

Notkahdus eteenpäin.

Varmaan jokainen laihduttaja jossain välissä vittuuntuu siihen, että paino jää junnaamaan. Mulla se maaginen luku on ollut 63,5 kiloa. Siinä kärvisteltiin useampi viikko. Luovutin jo koko laihdutuksen suhteen. Olkoot, mä olen ikuisesti pullasorsa enkä näytä hyvältä missään vaatteissa puhumattakaan sitten ilman vaatteita.

Sitten kävi notkahdus. Ensin vaaka alkoi näyttää 62,5 kiloa ja samalla huomasin mahtuvani shorteihin AEL (ajalta ennen lapsia) ja tänää vaaka hemmotteli mua vuelä kivemmalla lukemalla. 61,7!! Pienen pieni intotärinätuuletus. Matkaa on vielä se melkein kaks kiloa, mutta uutta motivaatiota kasaantui just kilokaupalla menetettyjen tilalle!

Syömiset on ollu melkein järkeviä. Paljon parsakaalia, avocadoa, kasviksia ja sitten yks pikku omenapiirakka. Syytän tästä tota syksyistä keliä. Pitäähän syksyllä nyt omenapiirakkaa saada. Pullasorsan puhetta, mutta kyllä se sorsa taas rahkalla hiljenee saatana.

Tällä viikolla oon pyöräilly duuniin ja himaan ke ja pe. Tein kusetuskeittoa (eli kasvissosekeittoa) keittorajoitteisen esikoisen takia. Voi kirkkain silmin valehdella, että "eeei kulta, ei siinä keitossa mitään porkkanaa/perunaa/bataattia/lanttua oo. Ihan on vaan kanakeittoa, syö pois poikaseni". Oli kyllä hyvää, täytyis tehä useamminkin.

Varastin myös miehen käsipainon omiin itsekkäisiin käyttötarkoituksiini ja oon rääkänny mun onnettomia haboja sillä. Vatsalihakset ja punnerrukset on palannu iltapuuhiin ja leuanvetotreenit jatkuu. Kohta mä sen yhden leuan saan. Nyt jo menee seisaalteen yks, vielä pitäos saada koko painolla roikkuen.

Nyt älä paino jumahda, ettei tää hyvä buugi taas katoo!

Sokerivierotusta.

Tästä päivästä alkoi taas se vanha kunnon karkkilakko. Jäätelöt, keksit, namit, pullat. Kaikki pois.

Kesällä on ihan eniten perseestä olla lihava. On kuuma niin olisi kiva olla ohuissa kesämekoissa. Joka kulmalla on jäätelökioskeja. Houkutuksia. Vaan ei auta itkupotkut, nyt se on skarpattava ja palattava raiteille. Tammikuusta oon jo onnistunut painoa pudottamaan 72 kilosta tämän päivän 63,5 kiloon. Ei siis lainkaan mikään huono suoritus, mutta vaikeinta tässä on nyt estää sitä jojoa ponnahtamasta takaisin käteen. Nyt sen jojon naru poikki ja elämäntavat loppuelämäksi uusiksi.

Meillä on paljon ylipainoa suvussa äidin puolella. Papalla on diabetes vielä sen lisäksi. En voi siis pitää itsestään selvyytenä, että oma elämä olisi pitkä ja terve, jos en nyt tee jotain sen eteen. Ylipainon mukana tulee paitsi ne päänsisäiset ongelmat, myös terveysongelmat. Oon oman äidin kohdalla nähnyt jo mihin se johtaa. Jatkuva väsymys, tyytymättömyys, vatsaongelmat. Noin ihan vaan pari mainitakseni.

Sokeri saa siis jäädä. Ja liikuntaa on taas lisättävä. Tänään lähdettiin koko porukka kävelylle.

Kivan raikas ilma eikä aurinkokaan porottanut.

Otettiin vinttikoiran kans juoksuskaba. Melkeen voitin.

Aarnimetsään matkalla.

Välillä vähän lepiä.

Ulkoilu perheen kesken on ihan parasta. Mulla on usein reissuilla Manduca mukana, johon pääsee pienimmat lepäämään välillä jos alkaa askel painaa, mut jopa toi pienin tahtoo kävellä ennemmin ku istua kyydissä. Mä tietty haluisin, et joku istuu Manducassa ni saisin samalla tehokkaampaa kävelytreeniä. Mokomat ipanat ku on niin reippaita.

Reissun jälkeen suhasin vielä 10 kilsaa pyörällä kaupoille, mun ihana kamala munamankelini.

Makeanhimoon söin Ehrmannin maitorahkan. MMMM, kylläpä lähti sokerinhimot. NOT.

Rv 15!

rv 15 <3

<3 <3 <3

NO EI NY KAI!!!

Mut vois olla, ihan kammottava paisumus tossa eturepussa, tai rinkkahan toi alkaa jumalauta kohta olee! Helvetillinen menkkaturbo maustettuna pussillisella suklaakuorrutettuja pähkinöitä. Sen siitä saa kun iskee Exotic Cornerin tuotteet mehevään alennukseen ja menkkasyöppö muija sattuu kohdalle onnesta soikeena.

Nyt joku roti tähän touhuun taas. Mulla toi hormonaalinen kierto säätelee turhankin vahvasti ruokavalion terveellisyyttä. Viikon verran kuukaudesta tulee syötyä vaikka lasten lauantaikarkit jos silmä välttää.

Mulla toimii aivot muutenkin taas ihan liikaa sokerilla. Tiiän, että se vaatii vaan sen kaks viikkoa ilman turhaa sokeria, niin pääsen taas riippuvaisuudesta irti. Pitäis olla pullasorsille omia vierotusklinikoita. Annettais vaan sokerinkorvaushoitona Steviaa ja käytäs 12 askeleen ohjelmaa läpi riippuvaisuuden voittamiseks.

Mut oikeesti, ei oo siistiä näyttää tältä. Naamakin kukkii niinku tytön raskausaikana. Kaikki raskausajan "ihanuudet" ilman et on raskaana. Kui hienoo.

Uusi nimi blogille.

Reidet pienenivät tässä touhutessa sen verran, etteivät enää jatkuvasti osu toisiinsa joten blogi kaipasti kipeästi uutta nimeä. Karkkilakko nimittäin uhkaa nyt meikäläistä, sillä kivasti alkuun saatu painonpudotusprojekti meinaa mennä päin persettä kesän ja herkkujen myötä.

Lapset halus jätskiautolta jäätelöä. Kaks pakettia. Joopa joo, lapsetpa lapset. Ne ei edes syö turkkareita, joten voi harmi kun mulle jäikin syötäväks laatikollinen turkinpippuripuikkoja.

Oi oi

Poika tarvitsi metsäretkelle keksin jälkkäriks. Niitä kun tuppaa saamaan ainoostaan paketeissa. Pojalle yks keksi mukaan, äidille loput aamukahvin kanssa.

Miten tää nyt taas uhkaa mennä tähän. Paino alkoi lähentelemään sitä 62 kiloa. Nyt se on jo siellä 64 taas ja ihan omaa syytäni on.

Lenkit saattaa tässä jäädä vähän vähille myös. Liian pienissä lenkkareissa juoksentelu kostautuu ja nyt toinen varpaankynsi on vaarassa irrota kokonaan. JES!

Ainoo pelastaja tässä konkurssissa on toi uskollinen pyörä jolla suhailen päivässä 8 kilsaa työmatkoja. Ja käytiin lasten kanssa Haltialassa kävelyllä niin, että mulla oli Manducassa joko 10 tai 15 kiloa, lapsesta riippuen. Ei se silti mitään pelasta. Kaikki on pilalla ja mä oon ikuisesti läski. Bwäää.

 Sori rakeisesta kännykuvasta, mut varmaan kuvan idean tajuutte. Varpaat.

Äitienpäivä

... Mikä ihana tekosyy!